sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Luonnoksen mukaan

Haastoin Santun taannoin "samat matskut" kortin tekoon.
Jonka tekeleet näet täältä.
Samalla heitin mukaan lappusen johon rustasin luonnoksen
 jotta jos inspiroi niin tehdään myös luonnoksen mukaiset kortit.
Ja tässä ne nyt on.

Santun oma löytyy tästä linkistä.
Ja tässä esille omani :)


Omani tein jo ennen ystävänpäivää.
Tässä Me to you valmiskuva jonka liimasin kortin sisälle ja tein lävistäjällä kanteen reijän.
Miten yksinkertaisella tempulla sitä saa korttiin aivan eri ulottuvuuden :) 
Tätä täytyy muistaa käyttää jatkossakin.


Nyt jään innolla odottamaan Santun vasta haastetta ^_^

Mukava kun kurkkasit :)

Emma

lauantai 27. helmikuuta 2016

Rakkaalle Roosalle

Tässä pikaisina kuvina esille eräälle erittäin tärkeälle vielä pikkuiselle neidille tuunaamani korurasia.


Kirpparilta löysin sopivan rasian ja halusin siitä tehdä jotenkin spesiaalin.
Haasteellinen jo kirjava pohja hankaloitti suunnitelmia, 
mutta lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen.
Ja niin oli saajakin ;)


Rasian sisustalle en tehnyt suurempia muutoksia, mitä nyt vähän sisältöä ;)
Täytin rasian erilaisilla koruilla ja pienillä ihanilla esineillä <3


Kuinka pienillä teoilla saa toisen valtavan onnelliseksi <3
<3 Antamisen ilo <3

Tykkään kovasti näistä tuunailu jutuista :)
Mitäs pidit?

Emma

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

P*skiksen aika

Bingo siellä houkuttelee taas askartelu pöydän ääreen.
Valitsin rivin
washi - X - jotain taivaalla olevaa


Värikäs kokonaisuus, eikö vain?
Ihana Doodle Factoryn leimakuva jonka väritin Derwent inktense kynillä,
edelleen hakusessa sopiva paperi niillä värittelyyn.
Mutta bingon ainekset tästä löytynee. Teipit yläkulmasta, X vois olla nappi ja taivaalta löytyy tähtiä joita kortista löytyy nappeina ja taustalta (jokseenkin osa epämuodostuneita :D)

Tällä siis P*skarteluhaasteeseen mukaan ^_^

Ihanaa sunnuntaita kaikille :)

Emma

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävät


Ihanaa Ystävänpäivää kaikille ^_^

Mm. tälläisiä kortteja + lahjoja minä annoin/lähetin.

Pääosissa kaikissa korteissa tänä vuonna oli 
Paper smoochesin We totally click leimasin setti.
Ja ideoita löysin pinterestistä <3


Teippejä ja paljetteja, toimii aina :)


********

Tässä pienempiä kortteja.
Koko on 10cm x 10cm








Ja tässä vielä esille lahjoja.
Näihinkin löysin vinkin pinterestistä, se on niin luovuuden lähde kyllä <3


Ensimmäisenä I DIG YOU lapiot :)
Idea oli niin hauska, että oli pakko kokeilla.


H&M tilasin joku aika sitten LOVE rättejä joita ostin useamman tätä tarkoitusta ajatellen.


Kokeilin myös ekaa kertaa tehdä tälläisen ihanan riippu koristeen joka sujahti myös yhteen pakettiin. Tähänkin ohjeen bongasin pinterestistä.


Muistakaa, että jokainen päivä voi olla ystävänpäivä ^_^

Kiva kun kurkkasit tekeleitäni, 
jätähän kommentti käynnistäsi :)

Emma

perjantai 5. helmikuuta 2016

Samat matskut

Tämä on ollut jo tovin suunnitelmisssa, toteuttaa Santun kanssa samamoista värkeistä kortit.
Ja nyt keksin siihen värkit ja keräsin kaverille samat värkit + yksi vapaa ehtoinen koriste.
Mutta luovuutta ei sovi liikoja rajoittaa, joten mitään tiukempia sääntöjä emme luoneet.

Käykäähän siis ihmeessä katsomassa myös Santun versio ^_^
 Tässä omani.


Tässä testissä kirpparilta löytämäni teksti stanssi.


Ystävänpäivä siellä jo kolkuttelee ovea, muistakaahan muistaa ystäviänne.
Ne on kultaakin kalliimpia.

Kiitos Santulle <3 heittäytymisestä, tämä oli kivaa :)
Son sun vuoro koota seuraava setti ;)

Emma

torstai 4. helmikuuta 2016

Jehkotar CRAFTChallenge #4

Uusi Jehkotar craftchallenge on julkaistu helmikuun ajaksi.
Katsotaan saanko tähän haasteeseen toisenkin kortin vielä aikaseksi, 
nyt päädyin seuraamaan luonnosta.


Yksinkertainen on kaunista. 


Tällä kortilla siis haasteeseen mukaan ^_^

Emma


Torstai päivää

Sitähän täällä nyt näemmä eletäänkin :D
Vähä pikkuusen on päivät sekaasi, mä tein aamusella tuos muutaman kortin jotta osallistuisin P*skikseen #307 jossa luonnos aiheena.
Noh oon noin kaks päivää myöhäs siitä arvonnasta :D
Täällä on toiminut sairastupa nyt pian kuukauden taudit vain vaihtuen, jotta tässä sen sitten kärsii nahoissaan kun pää on aiva puurona :D

Noh tässä nyt esille kuitenkin tuon luonnoksen mukaiset kortit.



********


********


Näissä pääosissa teipit taustalla. Muutama koriste lisättynä.
Noh nytpä näin uuden haasteen, katotaan saanko siihen nyt jotain ajallaan valmiiksi :D

Toivottavasti olet pysynyt terveenä ^_^

Emma