maanantai 21. marraskuuta 2016

KIITOS haasteen mukaan

P*skiksessa oli värejä tarjolla. Aiheen korttiin sain postista tulleen lehtisen välistä.
Nimittäin kiitos veteraaneille korttien muodossa.
Tälläinen kortti lähtee nyt helsingin suuntaan ja löytää toivottavasti tiensä veteraanin luo.


Värit ei oikein välity kameran kautta, mutta suuntaa antavat kyllä.
Roiskeita, teippiä, strasseja, mitäpä muuta se kortti kaipaisi.
Leimakuva on mamaelephantin.


Lapset halusi myös osansa kantaa kekoon ja tekivät piirrokset omiin kortteihinsa.


Lisäsin mukaan vielä ennemmin postissa tulleen KIITOS kortin, sekin yksinkertaisuudessaan mielestäni hieno. Lapsien piirrokset esittävät pokaalia ja toinen on piikkipuska joka näyttää hampaita. Kovasti suloisia sellaisenaan.
Tässä vielä ohjeesta kuva joka on varmaan joka talouteen jaettu postin mukana. 
Vielä kerkiää yhteiseen kiitokseen mukaan.


Mukava kun kävit :)

Emma

tiistai 8. marraskuuta 2016

Pilleistä himmeliksi

Seinäjoen käsityömessuilta kotiutui mukana mm. kasa mustia pillejä joista olisi tarkoitus kyhäillä himmeleitä eri muodossa. Näin juuri, että aiheesta on painettu myös kirja monien ohjeiden kera. Tämä teos meni kyllä hetimmiten joulupukin listalleni ;)

Sinellin sivuilta bongasin yhden ohjeen ja tein kotiin sen mukaan pikku sisustus twistin.



Nämä kynttälät ei ole tarkoitettu poltettavaksi, koska kynttilänjalka on vähän kehno, mutta ne koristavat olohuonettamme.

Tein tähän siis pelkän yhden isomman kuution :)

Tarvitset vain 12kpl saman mittasia (mun omat oli 12,5cm) pillejä sekä lankaa.
Kun vain olisi kärsivällisyyttä ja kunnon ohjeet niin näistähän tekisi vaikka minkälaisia :D

Mukava kun piipahdit :)

Emma

P*skis #332

Mihin ihmeeseen tämä aika rientää? :D 
Ei meinaa perässä pysyä.

Tässä kuitenkin osallistumiseni P*skikseen jossa aiheena BINGO.

Valitsin rivin
eläin - X - punainen

Tää on just sopiva määrä punaista mitä sitä voi käyttää :D
(en nimittäin piittaa yhtään siitä väristä)


Tämä kortti meni koiria ja violettia rakastavalle.
Tassut on leimattu ja hauska 3D versio niinkuin koira olisi kaivanut itsensä paperin alta esiin. 
Leimat kirppislöytöjä en tiedä minkä firman.


Tällä kortilla P*skikseen mukaan.

Emma

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Koukussa kortteihin

KK-haasteessa aiheena

miehelle/isälle

Sain juurikin muutaman isänpäiväkortin tehtyä, mutta ne kuvat ei ole päässyt vielä koneelle asti niin osallistun tähän haasteeseen tällä tilaus syntymäpäiväkortilla.


Leimasin suoraan korttipohjaan automobiileja ja korostin yhtä vähän väreillä :)
Vähän viiksi teippiä sekä ruuvi haaraniittejä niistä on tämä kortti tehty ^_^
Miehekäs, mutta yksinkertainen.

Tällä siis haasteeseen mukaan.

Emma

maanantai 24. lokakuuta 2016

Korttitalkoot pakettiin :D

Sunnuntai päivä Korttitalkoo viikonlopusta on jäänyt vielä julkaisematta. 
Joten tässä sunnuntain haasteet sekä muut (tarpeeseen tehdyt) tuotokset kyseisestä tapahtumasta.


Sunnuntain ekassa haasteessa kuului käyttää korttitalkoot leikettä.
Koska en skräppää niin päätin tehdä ihanalle YSTÄVÄLLE (joka ei valitettavasti päässyt talkoisiin osallistumaan) terkku kortin :)
Taustalla käytin Texture pastaa maskin läpi (jota oon jo hehkuttanu kun soli NIIIN ihanaa niin maski kun pastakin)
 Lisäksi roiskeita, teippiä ja neon värejä :)


Viimeinen haaste oli resist kanvas (nevör höörd) :D
No se oli kangasta jota pystyi värjäämään ym.


Tein helistin kortin ja nuo harmaat pallerot alalaidassa ovat tätä resist kanvasta.
Suihkin siihen suihkeella harmaata ensin ja sen jälkeen kastelin palat ja kuivasin, vähän purkasin reunoja. Nämä valkoiset pilkut oli valmiiksi tässä kankaassa. 
Panda on mama elephantin leimakuva. Halusin nallelle rusetin tuomaan tyttömäisyytttä siihen lisää, kävin kyselemässä Millalta ja Maikkikselta olisiko heiltä löytynyt jotain pientä leimaa tarkoitukseeni. Leimaa ei löytynyt, mutta niin vaan Milla otti kynän kauniiseen käteen ja piirrusti tuollaisen ihanan rusetin nallukan päähän. <3
Nurkasta nurkkaan lisäsin lopuksi harmaita sekä kimaltavaa vaaleenpunasta roisketta.


Lisäksi esittelen vielä talkoissa tekemäni tilaus kortit + muut.


Tässä on Lily of the valleyn suloinen leimakuva joka on väritetty Derwent inktense kynillä.
Tämä kortti pyöri pöydällä pitkän tovin ennenkö se löysi lopullisen muotonsa :D
Nuoli leikkeet värjäsin samalla suihkeella mitä taustalta löytyy.


 ********


 Tähän leimattu taustalle nuolia. Roiskeella väriä pohjaan siitä se ajatus sitten lähtikin.

 ********


Tässä toinen helistin kortti.
En ollut ollenkaan suunnitellut tekeväni helistinkortteja talkoissa :D joten tietenkin pienimmät "helistin helmet" olivat kotona. Mutta hyvin helisi ilmankin :D


Mä niin tykkään tuosta turkoosista väristä <3

No niin nyt saa laittaa talkoo paketin kiinni :D Kaikki tuotokset on esitelty.
Laitan talkoista tekemäni kaikki linkit vielä tähän postaukseen niin ne on helposti löydettävissä. 

Mukavaa alkanutta viikkoa.

Emma

Symmetria

P*skis #331 aiheena siis symmetria. 
Korteissani yleensä aina kulkee jonkunlainen symmetria ainakin omasta mielestä :D 
Mutta tässä korttini haasteeseen. 


Tässä pikku kortissa sydämmiä valloittaa mama elephantin panda <3
Kortti on 10cm x 10cm kooltaan, avattava malli.


Pandan nostin esiin 3D tarroilla.
Sydämmet on stanssattu Lawn Fawn stanssilla.

Tällä kortilla osallistun haasteeseen.

Emma

maanantai 10. lokakuuta 2016

JCC #12

Jehkotar CRAFTChallenge bongasin taas biisin. Tällä kertaa se oli 

Egotripin Matkustaja

Ja laulua kuunnellessani palasin ajatuksissa täällä päin sattuneisiin tapahtumiin joka taitaa olla joka vuotinen ja ympäri suomen/vuoden . Niinkin mieltä järkyttävä asia kun itsemurha.
Tämä kortti meni siis perheelle jotka ovat menettäneet hiljattain nuoren aikuisen alun.


Korvaani otti tässä laulussa nämä sydäntä riipivät sanat:

"Asemalta kaikuivat kuulutukset
Kutsuna jota pakoon ei pääse
Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina

Aina matkalla jonnekin
Minne ikinä päätyykin
On puolitiessä jostain
Tietää sen varsin hyvin itsekin
On olemassa asioita
Niin kipeitä ja vaikeita
Ettei niistä puhumalla selviä"

(Egotrippi Matkustaja) 

Huh huh. . . . . painavaa tekstiä.
Olen menettänyt nuoruus vuosina kaverini juuri tällä kamalalla tavalla.
Ja pahoitan mieleni siitä asiasta edelleen, ajatellessani sitä.
Niin paljon olisi ollut vielä edessä. . . . 

Tälläinen raskas ja ajatuksia herättävä postaus tällä kertaa.
Ensi kerralla iloisemmissa aiheissa.

Emma